“Tässä on sellanen elämän vikan kolmanneksen jo alottanut kaveri, ehkä jossain nukkumalähiön parkkiksella, ja syksyn tuoksu tuo sille vahvasti mieleen muistoja menetetystä elämästä.”

LOPPUUNMYYTY

Tuulessa tuoksuu nuoruus
Sen huoleton salliva ilmapiiri
Surkea päivätyön liksa
ja tilillä kireät yöpakkaset

Uudistunut puhekieli ja levoton mieli – oh no, mikä show
Nuoruus on loppuunmyyty

Tuulessa tuoksuu syksy
ja rakkauden kostuttamat kämmenet
Ikävän kuluneet rattaat
Säveltää sointuja ahdistukseen

Jätä tai tuu jätetyksi mut kohta oot yksin – oh no, mikä show
Syksy on loppuunmyyty

Muistojen kirvellys lakkaa kun lopettaa haikailun historiaan
Karrelle palaneet, hiiltyneet hetket, tee niistä timantteja


Tuulessa tuoksuu koti
Sen lempeä tsemppi ja vaatimukset
Sisäiset tutkimusmatkat
Selätä kiire ja kiireettömyys

Näimme vaan auringonsäteen ja avaimet käteen – oh no, mikä show
Koti on loppuunmyyty

Tuulessa tuoksuu perhe
Ja ihana krooninen unettomuus
Viestejä opettajalta
Voidaanko tavata kasvotusten?

Vanhemmuuden tuomat haasteet ja sydänten raasteet – oh no, mikä show
Perhe on loppuunmyyty

Muistojen kirvellys lakkaa kun lopettaa haikailun historiaan
Karrelle palaneet, hiiltyneet hetket, tee niistä timantteja

Tuulessa tuoksuu me
Myrskyiksi yltyneet purkaukset
Hymyä kruunaava kyynel
Osituspaperit leimattuina

Amorin viimeiset nuolet, saa kumpikin puolet – oh no, mikä show
Meidät on loppuunmyyty

Muistojen kirvellys lakkaa kun lopettaa haikailun historiaan
Karrelle palaneet, hiiltyneet hetket, tee niistä timantteja
Muistojen kirvellys lakkaa kun lopettaa haikailun historiaan
Karrelle palaneet, hiiltyneet hetket, tee niistä timantteja

“Eksyneet lapset on tarina musta itestäni parikymppisenä. Tai silleen niinku muistan sen nykyään.”

EKSYNEET LAPSET

Pilvilinnoista väsynyt huokaus
osu kaksion keittiöön kerran
kun niil on ikkuna raollaan aina
Tiiliseinistä kaikuvat laulut
Sataman tarinat siitä
miten ropisi lupausten kultaus

Sit nää pehmeät sunnuntaiaamut
kun kaupunkiin eksyneet lapset
vain rakastaa toisiaan niin
Mutta heti jos sähköt on poikki
alkaa järjetön ikävä kotiin
Ja hajottaa kaiken

Tää maailma on niiden perhe
Ja ne puhuvat jokaista kieltä
Vähän auttavasti, mut hei..
Ja ne tuntevat trendikkäät mestat
Ja Marrakechin kujien tuoksun
Kulkukoirien liikkeet kun on kevät

Ja nää pehmeät sunnuntaiaamut
kun kaupunkiin eksyneet lapset
vain rakastaa toisiaan niin
Mutta heti kun sähköt on poikki
alkaa järjetön ikävä kotiin
Ja hajottaa kaiken

Sit ne kiroaa sitä kun pitäis
Ilman vaikutusvaltaa tai rahaa
Koittaa pärjätä tulevaisuus
Ja ne rakentaa huomista silleen
ihan niinku ne tietäisi kaiken
Ja jotain ne kai tietääkin

Et nää pehmeät sunnuntaiaamut
kun kaupunkiin eksyneet lapset
vain rakastaa toisiaan niin
Mutta heti kun sähköt on poikki
alkaa järjetön ikävä kotiin
Ja hajottaa kaiken

Nyt on ikkunaan vedetty verhot
jotka peittää se tasaisen arjen
jota kutsutaan kohtaloksi
Niin ne keinuttaa itteensä tähtiin
Ja kattelee kauhuissaan sieltä
Miten tulevat sukupolvet pärjää

Nämä pehmeät sunnuntaiaamut
kun kaupunkiin eksyneet lapset
vain rakastaa toisiaan niin
Mutta heti jos sähköt on poikki
alkaa järjetön ikävä kotiin
Ja hajottaa kaiken

“Säälimätön lokakuu on maisemakuvaus jonkinlaisesta turvapaikasta, missä viihtyisin. Sen fiilis tulee 60-70 -lukujen tummista väreistä, vinyylilevyistä, kynttilöistä…”

SÄÄLIMÄTÖN LOKAKUU

Kun päivä loppunsa kohtaa
Sinisenä samettina taivas näin hohtaa
Me uhrasimme taas vuoden
Ikuisesta nuoruudesta, viiniä juoden

Vois laittaa liekin kynttilään
kun aamuun asti kuitenkin jään
pyörimään
nurkkiin sun – lokakuu

Sä soitit kitaraa eilen
Olit Punavuoren Hendrix tai toi Eddie van Halen
Enkä ois pelännyt mitään
Vaikka eurooppa ois kääntynyt itään

Mä ahmin öisin Nerudaa
Steariiniin peittyä saa
Kylmä maa
Säälimätön lokakuu

“Lakimies-ystävä totes 2022 keväällä lounaalla, että jos Suomessa olis tilanne, että täältä pitäis viedä perhe turvaan jonnekin, ei suomalaisella juristin koulutuksella tee mitään missään muualla.
Tää yks lause toi koko pakolaiskriisin lähemmäs ja tää biisi synty siitä aika nopeesti.”

MITÄ SUSTA OIS TULLUT

Mietitkö koskaan mitä susta ois tullut
jos päättää noi hullut sun puolesta sais
Kaikki sun kuulemas olis vaan huhua
ja oikeuttas puhua rajoitettais
Kaikki ois vierasta, outoa, uutta
Ja et omaisuuttasi suojata vois
Mitä jos heräisitkin ilman kotia
vieraiden sotia käytävä ois

Joko tahraisit vaatteesi vereen
tai uppoaisit Välimereen
Ja hereillä ollessas jokainen sekka
ois vekka sun unelmistas

Yks kaks ois pieniä entiset huolet
kun pelkäisit kuoletko tässä ja nyt
Voisit kai valita perheelles kotimaan
joka ei sotimaan käskyttänyt
Mut miten sun maailmankatsomus muuttuis
jos viereltä puuttuiskin ystävät nää
Oisko se helppoo tai mitenkään aitoa
Kun et ammattitaitoas vois hyödyntää

Joko tahraisit vaatteesi vereen…

Ja sit kun ne kysyisi, “miksköhän sää nyt
Et perkele jäänytkään taistelemaan?”
“Oishan sun pitänyt tappaa ja hyökätä”
Koittaisit nyökätä vaan…

Joko tahraisit vaatteesi vereen…

“Tää teksti on vaihtoehtoinen versio tolle edelliselle. Tää kertoo rintamalle lähteneestä nuoresta jätkästä, joka peloissaan juoksuhaudassa kirjottaa kotiin kirjettä.”

HUOJUVAT VARJOT

Kirjoitan sinut aamuksi itselleni
Kaislojen laiskaksi liikkeeksi
Aaltojen tanssissa taipuen

Kirjoitan sinut turvaksi nuoruuteeni
olet katajan pehmeät oksat
kun kuusista pudota saan

Jos heräisin runoista, näkisin huojuvat varjot
Palavan kylämme muureissa
Hehkuvan yhteisen pelon
Ja rakkautta tahtoisin todistaa muillakin keinoin
Kuin kiväärin piipulla lausuen
Harvenneen kuoromme riveissä laulaen näin

Kirjoitan sinut uneksi rakkailleni
Sanoiksi joista saa voimaa
Lohtua loppuvaan kesään

Kirjoitan sinut äidiksi lapsilleni
Anteeksiantavan sylisi
kyyneleet poimivan sylisi

Jos heräisin runoista…

Kirjoitan sinut lopulta ihmiseksi
Kalpean rosoiseen pintaasi
kulutan kynäni loppuun ja nukahdan

“Tää on old school rakkausstoori ilman mitään somee tai Netflixii.”

SERENADI MYÖHÄSTYNEILLE

Nouse leuto tuuli, virittele soittimesi
serenadiin Myöhästyneille
Pieni hiljaisuus, sitten lisää varovasti
elementit täydelliseen iltaan

Naurun kaiku, ulapalta lähestyvän
kalastajaveneen kannelta
Vanha lokki, valitteli nälkäänsä
silmissään on kuitenkin taas vahva luottamus

Soita kaunis ilta, soita harjaa aallon murtuvan
ja latvaa nuoren koivun
Soita aurinko, sen viipyilevä lämmin katse
jonka jälkeen soita nuotio

Ja nuotiolla – kipinöiden kilpajuoksu
avaruuden ääretöntä kotirantaa päin
Jossain tuolla – horisontin yllä hohtaa
kajastusta kaupungista, joka jäi nyt haaveeksi ja…

…soita kesäyö, soita ujot katseet rannalla
ja varovaiset hymyt
Soita rauhassa – toteutukoon tässä ikuisuus
pienin kuiskauksin

Hiekkatiellä, vähenevät askeleet ja
käsi, joka hipaisee vain pysäyttäen kaiken
Soita sydän, tihenevä hengitys ja lopuksi
kuin huipentaen, nostata usva

Soita rakkaus, soita ilman syyttelyä.
Soita seikkailu.
Soita pettymys, mutta tee se tarkkaan harkiten
ei haluta nyt riitaa

Turisteille, tuli vähän paniikki kun
kokemattomuuttaan tohon lossirantaan jäi
Romantiikkaa, kesäyö saaristossa
nukahdella aamun tuoksuun Chevroletin takapenkillä

“Lyhyt tarina siitä, kun toisella ei kulje ihan täysiä.”

AUTTAKAA

Sä puhuit kyyhkysistä
Ja rakkaudestakin
Ja mä tiesin, että kohta ois taas pakko soittaa
Mut päätin vielä hetken
pienen hetken odottaa
Et jos tää nyt kuitenkin omin voimin
Heräilin yöllä
Tunnin välein
Ihan vaan tarkistin että sä varmasti hengität

Auttakaa – sadepisaroiden kylmän tanssin
konepeltiin ambulanssin
iskevän nään

Auttakaa – kesäyössä mä irtoon susta
viimeistä kuiskausta
toistamaan jään

Sä lepäsit niin kauan
Sait vähä omaa aikaa
Ja sä paranit niin hyvin että jaksoit taas vittuilla ihmisille
Mä tein tän laulun
Täs on kaikki ne lauseet
Kaikki sellaset lauseet joit’en oo jaksanut lopetella
Lauseet ikävästä
ja lauseet pelosta
Pari harmaata muistoa, miten mä jäädyin silloin yöllä täysin

Auttakaa…

“Täs on jotain ajatuksia alkoholisti-isovanhemmasta ja lapsesta.”

SAARI

Mä jätin sinut yksin sinne saareen, missä
palmut peitti sitruunaisen taivaan ja koirat eli
ikuisesti kiusoitellen toisiansa koiramaisin tavoin
ne hautailivat luita rantahiekkaan

Sydämeni salassa mä toivoin ettet huomais,
vaik se taisi olla aika lapsellinen kela.
Ja oli ehkä virhe koittaa välttää kaikki keskustelut,
jotka tiesin liian raskaiksi

Niinku esim se miten joku jaksaa
nähdä niin loputtoman vaivan
jemmatakseen pulloja, joita kukaan ei enää kai ole
vuosiin pitänyt tarpeellisena etsiä

Kai mä olin ollut vähän kateellinen siitä
miten helposti sut jumalointi voitiin varastaa
Vaikken koskaan olis vaihtanutkaan päittäin rooleja,
ne oli ihan hyvät näin

Jos oon rehellinen vaikein homma oli
kohdata sun surullinen, tuomitseva katse, joka
huolimatta kaikesta – heitti toivon tikareita
Läpi sydämestä

Kiistän että oisin ollu tahallani ilkeä
ja ymmärrän et näit sen niinku lapset näkee kaiken
sillee tosi kapeen kaukoputken läpi
ja ne suuntaa sen aina kohti leikkisintä aikuista

Palataanko saareen, onko liian myöhäistä?
Jos tän vanhan veneen vikisevä vinssi antautuu
Mä tunnen satamasta reitin vaikka onhan siitä aikaa
Nyt voitais rupatella vähän

Mitä sulle kuuluu, mitkä fiilikset?
Tää nyt meni tälleen ja sumutorvi
katkaisee mun lauseen se on ehkä ihan hyvä
Mummi teki horisonttiin punertavan täysikuun

“Tässä on tullu vähän riitaa ekan lapsen syntymän jälkeen. Kaikki muuttuu niin äkkii ja se jatkuva väsymys – mut sit ku se nukahtaa ja vähän rauhottuu ni kyl se siitä.

Tää idea synty, kun ajoin asiakasta Helsingistä Jyväskylään yöllä ja se asiakas nukkui koko matkan takapenkillä.
Teksti tuli siinä 3,5h kertaistumalla toisen biisin melodiaan – perillä nopeesti nauhuriin, ettei unohdu ja seuraavana päivänä sävelsin sen uudestaan.”

RAKAS

Se nukkui koko matkan takapenkillä
Niin mulla oli aikaa miettiä
Mutkaisia teitä ja meitä tietenkin
Liftaamassa märkinä jälkeen festarin

Väitin että rakastin sua silloin eniten
Liioittelin vaikka sitä tiennyt vielä en
Nuoren kollin sydän on perso uskomaan
Maailma ei jatku edes viikkoon seuraavaan

Itsepäisyys kavensikin vaihtoehtoja
Ja mustasukkaisuus
Sinä kyllä riität, rakas!


Pahoittelen että lähti laukalle
Päässä kaikui käsky: Pakene!
Taisteluun en koskaan valmis ollutkaan
Nynny mikä nynny, nyt se muistetaan

Omituista kyllä, miten aika rauhoittaa
Ja suora avoimuus
Sinä kyllä tiesit, rakas!

Se nukkui koko matkan takapenkillä
Niin mulla oli aikaa miettiä
Sinun kyyneleitä ja meitä kolmea
Muuttunutta nimeä postiluukussa

Vanhemmuus on luistinrata pääsiäisen aikaan
Jonne pakko mennä on
Sinä kyllä pärjäät, rakas!